sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Pentukurssi 8/8

Onnistuin vaihtamaan työvuoron niin, että pääsin viimeiselle pentukurssille. Teemana oli vielä toisen kerran agility, kun niin moni ei pääässyt edellisellä kerralla tulemaan. Mua ei haitannut yhtään, se oli vaan kivaa.

Tällä kertaa mentiin sitten kaikki esteet taas ensin erikseen ja sitten koitettiin pitempiäkin pätkiä. Hyppy, hyppy, putki meni monen monta kertaa mainiosti ja näki, että Wäinö ehti jopa vähän innostua siitä. Vaikka mistä Wäinö nyt ei innostuis jo saa vaan nameja ;) Mutta saatiin siihen vähän vauhtia!

Haastetta Wäinölle toi (oon huono näissä nimissä, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkotan?) loivempi "A-este", ehkäpä just pennuille tarkotettu, kun niin pieni ja loiva. Siihen sitten ripoteltiin nakin palasia ehkä 10 cm välein ja sitten se rupes menemään paremmin. Siinä huomas hyvin, kuinka hutera takapää Wäinöllä vielä on.

Vielä kokeiltiin keppien pujottelua, mutta jätettiin se aika helpoksi. Opetettiin pääasiassa, että oikealta puolelta mennään "sisään" ja namin sai heti ekan pujottelun jälkeen. Koitin mahdollisimman paljon Wäinön kans välttää edes takas menemistä esteissä, jos sitten joskus kokeillaan agilitya, niin ei tulis sitä ongelmaa sen kanssa.

Lopuks sitte mentiin pikkurata, joka sujui yllättävän hyvin! :) Nakit oli ripoteltu valmiiksi "pikku A-esteeseen", kun siitä päästiin niin mentiin kepit. Tän jälkeen otin hihnan irti, että saadaan vähän vauhtia loppu radalle. Ja hienossti Wäinö jatko hyppy-hyppy-putki. Hyvää aivo jumppaa tää agilityki oli kuitenkin Wäinölle, kun joutuu miettimään, mistä sen namin saa ;)

Sitte vaan miettimään, mitä seuraavaks Wäinön pään menoks.. Ronin kans en toko:ssa koskaan käyny, niin en tiedä pitäiskö nyt Wäinön kans käydä toko-kurssi. Vois niitä sitten kotona soveltaa Ronille ilman mitään stressaavia tilanteita. Katotaan :)

2 kommenttia:

  1. Anna mennä vaan :) jos tuntuu et Wäinön kans onnistuu ja haluisit viedä sen toko-kurssille niin anti mennä :) Paremmin se jänishousu Ronsku sit kotona oppii xD

    VastaaPoista