sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Flunssa pian taltutettu

Alkuviikosta sain flunssan ja olin yhden päivän saikullakin. Onneksi M vaihtoi Netflixin Viaplayhin, niin oli paljon katseltavaa kotona makoillessa. Jäin taas koukkuun sarjaan, ja tänään katsoin kauden viimeisen jakson. Vampyyrin päiväkirjoja katselin kauan sitten aktiivisemmin, mutta sitten jäi jaksoja välistä, enkä enää viitsinyt sitä seurailla.  Nyt oli kiva katsella sitten koko kolmas kausi lähes putkeen. Tietenkin kausi loppui tyhmästi, aivan liian jännittävästi. Tuli palava tunne hankkia uusi kausi katseltavaksi. Googlesta jo tarkistin, että kutos kauteen asti sitä ainakin on tehty tai ainakin tulossa. :D


Ennen ensimmäistä yövuoroa. Kylmä ja nenä vuotaa, mutta töihin piti mennä.

Ensimmäisen yövuoron jälkeen oli niin vetämätön fiilis, että jäin saikulle. Roni lämmittämäsä jalkoja.


Flunssa vähän jo paremmalla mallilla, varmasti makoilun ansiosta. ;) Vielä on nuhaa ja yskää, mutta ei niin kipeä ja voimaton olo. Huomenna ja tiistaina töihin ja sitten alkaakin viikon loma! :) Wuhuu! Helsingin Winner ja Voittaja -koiranäyttely lähestyy vauhdilla, siihenhän on alle viikko jäljellä. Torstaina lähdetään Miran kanssa ajelemaan Hyvinkäälle, perjantaina pidetään vapaa päivä ja lauantai ja sunnuntai omistetaan koiranäyttelyille! :)

Eilen käytiin M kanssa joulumarkkinoilla pyörähtämässä ja siitä mentiin vanhempieni luo syömään. Markkinoilta jäi käteen kori, johon saa kerättyä takkapuita, purkki valkosipulisinappia, valkosipulimajoneesia ja lumimanteleita. Ostettiin pari leipääkin maistiaisiksi. Sen jotenkin huomaa, että pöllöt ovat nyt muodissa. Äitini on aina tykännyt pöllöistä ja pitkään ollaan osteltu niitä tuliaisiksi. Nyt niitä oli vaikka kuinka paljon erilaisia pöllöjä korujen sun muiden muodossa. Onhan ne ihania, itsekin omistan yhden pöllökorun ja -korvikset. Mutta jotenkin ne ei tunnu enää yhtä kivoilta, kun niitä on jokaisella.


Markkinoilta tehty löytöjä ja matkalla syömään porukoille :P

Löysin jotain ihanaa Instagramia selaillessa! Nyt tiedän, mitä kirjoitan lahjatoivelistaan ;)
www.shopebbo.com Siellä on yksi aivan ihana kello ja ihana ranne- ja kaulakoru, korjaan, -koruja. Eritoten rannekelloa olen kaivannut jo pitkään, mutta vielä en ollut törmännyt sopivaan. Toivon siis todella saavani sellaisen!



Iloista alkavaa joulukuuta ja ensimmäistä adventtia!
 

torstai 27. marraskuuta 2014

Roni 3v!

Kolme vuotta sitten syntyi ihana Woolmill' s Von Klain -pentue, josta otettiin ensimmäinen koira meidän perheeseen. Viime torstaina 20.11 herkuteltiin pitsaa ja koirat maksalaatikkonakkikakkua synttäreiden kunniaksi.






On se Ronsku vähän näistä kuvista kasvanut ja miehistynyt. Haiman vajaatoiminnan takia on ollut vaikea saada painoa yli 20 kg, mutta noin kuukausi sitten vaihdettiin taas raakahaimaan ja se on tuottanut tuloksia. Roni painaa nyt 21,4 kg!! Jes! :) Ja Ronsku on yhtä pirteä kuin aina, jos ei jopa energisempi. Meidän pikku loikkija.

Kesällä viimeksi herkuteltiin Wäinön synttäreillä "kakkua" ja nyt uusinta Ronin synttäreillä.







Voiko koirista ottaa liikaa kuvia? :D Harmi vaan, että nämä meidän sessut näyttää hieman räjähtäneiltä. Kuviin ei oo harjattu eikä trimmattu ja sen kyllä huomaa :D Suloisia ne silti on.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Joululahjaprojekti




Tänä vuonna ajattelin tehdä itse kaikille jonkun joululahjan. Lisukkeeksi sitten ostaa jotain pientä. Pienellä pudjetilla mennään rempan syötyä rahoja, mutta eikös itsetehty ole parempi kuin ostettu? Vai mitä mieltä ootte? Alla olevassa kuvassa tulossa yksi joululahja.




Mitä sitten teenkin on Wäinö aina hengessä mukana. Tänään imuroitiin yhdessä Wäinön kanssa, ollaan kudottu yhdessä ja katseltu tv:tä. Haettiin molempien koirien kanssa puuklapeja ulkoa ja Wäinö tuli auttamaan lisäämään puita takkaan. Wäinö auttoi tänään myös Ronin turkin harjaamisessa ja tassujen trimmaamisessa. Omalla kohdallaan ei sitten enää olisi halunnut makoilla vaan paikoillaan. Välillä melkein ahdistaa tuollainen pikkuapuri. Apuri, joka on koko ajan tiellä ja liian lähellä. Mönkimässä vielä vähän lähemmäksi. Suukottelemassa ja kirputtamassa, jotta varmasti huomataan. Mutta se on meidän Wäinö. Pikku hölmöliini aina huomiota vailla. En vaihtaisi! :)







 
Roni tulee välillä viereen pötköttelemään, mutta useimmiten tykkää olla omissa oloissa näköetäisyydellä tai sitten sohvan toisessa päässä, lähellä muttei iholla, kuten Wäinö :)
 
 
Millä mallilla teillä muilla on joululahjat?

maanantai 17. marraskuuta 2014

Sunnuntain huumaa



Sunnuntai oli vapaapäivä ja nukuttiin pitkään. Iltapäivällä mentiin kummipojan synttäreille ja siellä meno oli aika kova. Heillä oli yksi kaverikin käymässä ja he leikkivät kaikilla lahjoilla, joita olivat saaneet lahjaksi. Lahjaksi saatu radiopuhelinkin oli aika kova sana. Kuljettiin huoneesta toiseen ja huudeltiin kaikkea. Välillä syötiin kakkua ja herkkuja ja meno taas jatkui. Serkkupoikien tultua meno oli vieläkin kovempi! :D Hauskaa katsella, kun lapsilla on hauskaa, mutta kyllä pelkkä katsominenkin alkaa väsyttää. Ei sitä itse jaksaisi noin enää juoksennella ja hyppiä paikasta toiseen monta tuntia.

Kotiuduttua M teki ruokaa ja lähdin koirien kanssa lenkille. Pimeä tulee jo niin nopeasti, joten kaikille heijastiliivit päälle, myös koirille. Lenkin jälkeen ruokaa nassuun ja köllöttelemään koirien kanssa tv:n ääreen. Herotv:ltä tuli mm. Fargo, joka rikossarja. Yleensä tällaisia ohjelmia en juuri katso, mutta oli ihan mielenkiintoinen sarja.




 
Ihanaa alkanutta viikkoa!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Kahvia ja kakkusia



Marraskuun puoliväli jo häämöttää. Alkukuuta vietettiin ihanissa ilmoissa. Oli nimittäin sopivasti pakkasta ja saatiin lunta maahan. Sellainen keli olisi saanut puolestani jatkua kevääseen saakka.

Kuun vaihteessa vietettiin M:n synttäreitä ja törmäsin uuteen hauskaan kortti-/lautapeliin. En olekaan aiemmin pelannut Cards Against Humanity -peliä, which is a game for horrible people. Peli täynnä mustaa huumoria, mutta aika hauska sellainen, välillä sai nauraa posket kipeinä. Onneksi mukana oli taidokkaita englannin osaajia, oma englantini ei nimittäin olut aivan kympin luokkaa.

Isänpäiväkin hurahti ohitse, itsellä töiden merkeissä. Isää tuli muistettua kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen sunnuntaita. Puhelimen välityksellä kulki tänä vuonna suuri osa isänpäivätoivotuksista. :) Ajattelin vielä jälkijunassa muistaa isää itsetehdyillä tossuilla. Niistä kuvaa, kun ehdin ottaa paremmalla kuin puhelimen kameralla.

Viime vapaapäivänäni kävin kaverin kanssa kaupungilla kahvilla. Käytiin Sweet vaasassa nauttimassa herkullista marenkikakkua kahvin kera. Samalla reissulla kävin ostamassa kummipojalle synttärilahjan, ja hänen synttäreitä vietämme sunnuntaina. Toivomuksena oli kummituspyjama, muttei Vaasan kaupoista sellaista löytynyt. Ostin siis vähän erilaisen pyjaman, joka toivottavasti myös kummipojan mieleen. Kortti saa olla sitten vähän kummitusaiheisempi. :) Vähän eksyttiin kaverin kanssa myös shoppailemaan jotain itselle. Itse löysin ihanan pitkän hupparin, jollaista olen jo pitkään halunnut. Löysin myös ihanan pitkän neuletakin, niitä ei voi olla koskaan liikaa. ;)



Oon ilmoittanut Wäinön joulukuussa oleviin näytelmiin Helsinkiin 6.-7.12. Kaksipäiväinen näyttely  ja sain toivottua lomankin kyseiselle viikolle. Aika jännittävää, kuinka Wäinö pärjää, vaikkakin vielä junnuluokassa näytellään. Sain kaverinkin lahjottua paikalle näyttämään Wäinön! ;) Nyt kun lumetkin on taas sulaneet, niin voitaisiin mennä pyörälenkeille, että treenaantuu Wäinön juoksu vielä kehiä ajatellen. :)