tiistai 20. maaliskuuta 2012

Selviä kevään merkkejä

Kirjoitin viimeksi kuukausi sitten ja silloin oli vielä täysi talvi. Nyt lumi on jo sulanut aika paljonkin ja aurinko paistelee lämpöisesti. :) Ihana ilma, oli varsinkin nyt viikonloppuna, kun makasin kuumeessa 2-3 päivää. Nyt alkaa olo jo hieman helpottaa eikä ole enää kuumetta. Eilen oli vielä aamulla ja illalla lämpöä, mutta päivällä ei ollut, joten hain Ronin hoidosta ja mentiin koirapuistoon Miran kanssa :) Siellä hieman tallusteltiin ettei tulisi kylmä, niin tottakai pohkeet on tänään sitten kipeät! :D Niinkin pienestä voi siis tulla kuumeilun jälkeen.. Join aamulla yhden Finrexinin ennen Ronin lenkittämistä, niin se vähän helpotti pohjelihasten kipua. 

Roni sai 12 viikkoisena ensimmäisen rokotuksen, ja noin 16 viikkoisena tehoste- ja rabiesrokotteen. Kun ensimmäinen rokote oli varmasti vaikuttanut, käytiin Ronin kanssa koirapuistossa ihmettelemässä muita koiria. Kun tehosterokotteen otosta on kulunut noin kaksi viikkoa, niin sitten menemme Ronin kanssa mukaan Pohjanmaan Seropien järjestämään toimintaan, mutta sitä täytyy odotella kuun loppuun asti. Roni on muuten hurjasti kasvanut tämän kuukauden aikana, kun en ole ehtinyt kirjootella. 

Ollaan käyty jäällä Ronin ja Miran kanssa 24.2. Roni melkeen 14 viikon ikänen.


.. tässä poikettiin jäältä pienelle saarelle ja otettiin muutamia kuvia.  

 
 Tässä yksi videokin jäältä, jos se vaan onnistuu näkymään tässä. Videolla Roni leikkii innoissaan pienellä kepillä.
 
Käytiin Ronin kanssa Karstulassa siskoni luona 3.3.2012. Tässä muutama kuva sieltä Ronista ja siskoni koirasta Rexistä.
Palloleikkejä.. tai oikeastaan Roni yrittää saada palloa Rexiltä.

Ihanat lauantai-aamu-maisemat klo 9-10, mikäs sen ihanampaa ku koirien kanssa ulos ja kamera käteen. :)

Roni valppaana. Päivää vaille 15 viikon ikänen.

Rex nauttii keväisestä auringosta. <3

Pojat nauttii ihanasta ilmasta. Rex paikallaan, kun lonkat oli niin huonona, ja Roni lumessa hyppien ja loikkien ja koitti saada myös Rexiä leikkimään. (Onneks Rex sai kuitenkin päivän kuluttua apua kipeisiin lonkkiin! Raukkaparka)

Roni sekunnin paikallaan touhujensa aikana.

Pojat kattelee rantaan päin, että mitäs siellä on.

Jaah, mitäs muuta me oltais ehditty tehdä :) Vaikka mitä, eikä kaikista "tapahtumista" ole kuvia, mutta ainakin ollaan käyty metsäkävelyllä. Nämä kuvat otettu 8.3. naistenpäivänä :)
Roni tarkkaavaisena. 15 ja puolen viikon ikäinen.

Lauluhetki.. Oikestaan hepulihetki, koska kameran ääni ärsyttää. Seuraava kuva oli myös enen tätä kuvaa, jossa haukuttiin ja valitettiin kameralle.

Whippii, hepuli!

Pikkusen rauhotuttu ja leikitään kepillä.

Ja nätisti istutaan, kun äitee pyytää. :)
Mutta tässä tämä nyt tältä erää, täytyy kiirehtiä Ronin kanssa pissalle ettei myöhästy koulusta! :)