Google+ Followers

tiistai 2. syyskuuta 2014

Pataleipä



Yksi leipä

2 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
7 dl jauhoja
3,5 dl vettä (reilusti kädenlämpöistä, n. 42 astetta)


Eilen illalla tein pataleivän juuren valmiiksi. Siihen ei montaa minuuttia mennyt, sillä resepti on niin yksinkertainen. Laitetaan vain kuivat aineet yhteen, lisätään vesi ja sitten nopeasta sekoitetaan, eikä jäädä vaivaamaan. Juuri saa kohota liinan/kelmun alla 12-18 tuntia, esimerkiksi yön yli. Tämän jälkeen laitetaan jauhoja alustalle ja nostetaan valmistunut taikinan siihen. Käännetään varovaisesti reunoilta keskelle pari kertaa ja annetaan kohota vielä reilu puoli tuntia. Samanaikaisesti padan voi laittaa jo 250 asteiseen uuniin lämpenemään.



 





En tiedä kuuluuko taikinan olla niin taikinainen vai olisiko jauhoja saanut olla enemmän? Taikina jäi aivan sormiin kiinni sitä pataan siirtäessä. Siksi siis noin "sotkuisen" näköinen yllä olevassa kuvassa. Laitoin kannen päälle ja paistoin 30 minuuttia. Tämän jälkeen otin kannen pois ja paistoin vielä 15 minuuttia. Ohjeista luin, että padan olisi hyvä olla n. 3 l kokoinen, itse käytin 2,5 l kokoista pataa.





Leipä olisi saanut olla ehkä aavistuksen kauemmin uunissa, sillä leipä tuntui sisältä olevan pikkuisen taikinainen. Ei mitenkään häiritsevästi, hyvin se silti tuntui menevän kaupaksi :D Mutta tietää ensi kerralla pitää hieman kauemmin. Pinta oli ihanan rapsakka ja sisältä ihanan pehmeä. Mainio iltapala.

Tein leivästä aika pelkistetyn version, mutta halutessa voi käyttää eri jauhoja tai lisätä joukkoon esimerkiksi siemeniä tai vaikka valkosipulia, kukin oman maun mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti