torstai 4. syyskuuta 2014

Mehumaistiaiset



Anoppi mehusti eilen omppuja ja antoi yhden pullon meille maistiaisiksi. On muuten mielettömän hyvää! Miksi en muista, että meillä oltaisiin koskaan mehustettu omenoita, saatika tehty omenahilloa? Vain valko-, puna- ja mustaviinimarjoista tehty mehua ja joskus joitain erikoismehuja, kuten vadelmaa tai karviaisia esimerkiksi punaisten marjojen joukkoon. Hilloa muistaakseni vain puolukoista. Anoppi oli saanut kuusi pussillista omenoita työkaverilta ja sai siitä hurjasti omenamehua ja yhden satsin omenahilloa. Lupasi tehdä meillekin mehua, jos tuon omenoita! :)







Meillä on kaksi omenapuuta ja olen ehtinyt monesti miettiä, mitä tekisin omenoille. Toinen puu on jo tiputtanut aika paljon omenoita, mikä vaikeuttaa ruohonleikkuuta. Nyt on siihenkin "ongelmaan" ratkaisu, kun ihana anoppi tarjoutui tekemään omenoista mehua. Eilen keräilin toisesta omenapuusta suurimman osan ompuista ja samalla vähän leikkelin sitä, sillä oksat ovat aivan tontin kulmassa sekaisin "reunapuskan" kanssa. Muutenkaan ei tullut syksyllä/keväällä karsittua oksia, joten omenapuu oli jo sen näköinenkin. Yksi iso kassillinen omenoita tuli kulmassa olevasta puusta ja tänään ajattelin poimia siitä loput (joihin yllän). Sen jälkeen toisen omenapuun kimppuun. Kuvissa olevat kirkuvan punaiset omenat, lakkaomenat ovat siskon tuparilahjapuusta. Siitä tuli noin kymmenisen omenaa ja muutama tuli syötyä itse, nams! Loput pääsevät mehustettavaksi.





Punaviinimarjapuskatkin olivat vielä koskemattomina pihassa, joten poimin niistäkin parhaimpia mehustettavaksi. Yllättävää kyllä, osa niistä oli vielä hyvänmakuisia. Olin ehtinyt ajatella, että marjat ovat ihan käyneitä, mutta ehkä osalle niistä saadaan vielä käyttöä - mehumaijassa. Illalla ehdin poimia puoli ämpärillistä ennen pimeän tuloa ja tänään olisi tarkoitus poimia lisää, anoppi lupaili nimittäin viikonloppuna mehustaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti