tiistai 13. toukokuuta 2014

Maha täyteen ja meren ääreen

Käytiin kaverin kanssa lounaalla ja pitkästä aikaa olin aivan ähky ruuasta. Buffet kun kerran oli tarjolla, niin täytyihän sitä syödä niin paljon kuin jaksaa - ja vähän vielä päälle. Onneksi tarjolla oli vielä jälkiruokakahvia - ja jotain jälkiruokaa, jossa kuulemma kookosta ja jotain ihme paisutettuja limapalloja. En uskaltanu edes maistaa, kun kerran olin täynnä ja hyvä maku suussa. Mira sen sijaan maistoi ja oli ilmeisesti hyvää, kun haki pienen santsikupin. ;)

Mentiin siitä vatsat täynnä Vaskiluodon koirapuistoon käymään - heti ruuan jälkeen kun ei millään jaksanut kävelylle mennä - sai koirat hetken juoksennella itsekseen ja muiden koirien kanssa. Ja muuten, näin kun Wäinö ensimmäisen kerran nosti jalkaa pissatessa! Alkaako se vihdoin miehistyä?! :D Haisteli jopa vähän innoissaan narttua ja kulki vapaammin koirapuistossa, vaikka yleensä pysyttelee aika hyvän ihmisten lähettyvillä, jos muita koiria.

Aurinko alkoi pilkottaa pilvien takaa, joten mentiin ihastelemaan merta. Koirat pääsi kahlailemaan veneenlaskupaikalla ja Wäinökin uskaltautui veteen, kun harhautti keppiä heittämällä. Ei kuitenkaan mennyt jalkoja syvemmälle (ja hyvä niin, ettei tuu tupenrapinat kasvattajalta, kun koira on sitten karvaton tulevissa näyttelyissä ;) ). Ronikaan ei uimaan asti uskaltautunut, mutta rinnuksia myöden metsästi keppejä vedestä, viimeiseen asti varvistellen, saadakseen kepin. Ja tietysti kaislikossa täytyi kieriä, kun turkki tuli märäksiä kahlailuista.











Kahlailujen ja keppileikkien jälkeen hetki vielä istuskeltiin laiturilla tuulettomammassa paikassa ja ihmeteltiin maailman menoa. Kuunneltiin ihanaa laineiden liplatusta ja ohi meneviä veneitä.












Ens kerralla kunnon kamera mukaan! Tällä kertaa sai kelvata puhelimen kamera.. vaikka toisaalta ihan ok kuvia niilläkin tuli, kun valoa oli riittävästi! :)

Ps. Miran piti päästä käymään vielä Minimanissa ja hups, onnistuin sitten löytämään Bed headin shampoon ja hoitoaineen (jota ei saa enää kampaamoista!!),  kaksi mattoa ja samaten sohvatyynyjä kaks kappaletta.. Mutta toisaalta löysin edullisesti ja mattoja olin muutenkin ajatellut ostaa eli ei ihan turha käynti ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti