sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vuosi 2014

En tehnyt oikeastaan mitään lupauksia vuodelle 2013. Jo pelkkä vuosiluku (tai numero 13 siinä) tuo itselleni epäonnistumisen mieleen, niin en viitsinyt mitään lupauksiakaan tehdä. Ajattelin, että vuosi saa mennä omalla painoillaan, kun koulukin loppui jouluna 2012. Vuosi, jolloin saa tehdä vain töitä ja keskittyä asioihin, jotka kiinnostavat.


Ensin ajattelin, että miksi tehdä mitään lupauksia uutena vuotena, kun oli niin helppo olla ilmankin - ei pettymyksiä tai muuta sellaista. Mutta sitten tuumailin, miksei voisi tehdä vapaa muotoisempia lupauksia, sellaisia puoliksi itsestään selviä.


Nauti luonnosta ja ihanasta auringonpaisteesta kesällä.

Syö puuroa aamuisin - vaikkapa herkullisten mustikoiden kera. Käy poimimassa itse marjoja kesällä, syö tuoreena ja laita pakkaseen talven varalle. Nams!

Ja ruuasta puheen ollen voisin yrittää syödä säännöllisemmin ja monipuolisemmin, ettei sitten vasta kun tuntuu olevan nälkä tai napsia vähän väliä jotain. Tasapainoa ruokailuun!

Minulla on tapana olla aina viime tingassa joka paikassa. Hyvä lupaus voisi olla, että olisin tänä vuonna etuajassa paikalla. Itse olen huomannut, että päivä menee helposti pilalle, jos on myöhässä sovitusta tapaamisesta.

En ole koskaan ratsastanut ja jonkin aikaa olen jo halunnut kokeilla. Jos tänä kesänä ottaisin itseäni niskasta kiinni ja kokeilisin ratsastusta - edes yhden kerran.

Minulla on ollut salikortti jo viime vuoden kesästä saakka ja heikosti on tullut käytyä salilla. Sopimus on voimassa elokuuhun 2014, joten voisin käydä useammin salilla. Tammikuulle tein jo jonkinnäköisen suunnitelman kalenteriin, milloin menisin salille. Puoliksi suunniteltu on jo puoliksi tehty ;)

Viime vuonna ihmettelin, kuinka hullu siskoni on, kun teki kuukauden hullunlailla kyykkyjä. Nyt ajattelin tehdä itse saman - aloitin tänään 70 kyykyllä ja jatkan huomenna Day 5:stä.



Samaan aikaan tälle kuukaudelle tein "lankkuhaasteen", jossa ollaan lankku asennossa joka päivä pidempään. Kuukauden haaste tämäkin. Aloitetaan 30 sekunnista ja edetään 290 sekuntiin, ja viimeisenä päivänä ollaan niin pitkään kuin jaksaa. Saa nähdä kuinka käy! :)



Haluaisin kovasti myös osata ottaa hienoja kuvia ja olen jo kauan halunnut järkkärin, mutta sellaista en vielä omista. Ajattelinkin, että ehkä monen vuoden unelmointi voisi toteutua tämän vuoden syntymäpäivänä ja ostaisin itselleni uuden kameran! Ehkäpä sitten voisi alkaa harjoitella kuvaamista. Tähän mennessä oon pärjännyt aika hyvin kännykän kameralla, mutta kyllä välillä ärsyttää se huono kuvanlaatu. Tähän siis toivottavasti tulee tänä vuonna muutos.
Vähän oon pohtinut tämmöstä kameraa - klik, mutta se on vielä pohdinnassa.

Lupaan yrittää tehdä kaikkea kivaa ja antaa aikaa itelleni. Löytää hyviä kirjoja ja aikaa niiden lukemiseen.

Koirien suhteen pitäisi varmasti myös tehdä jonkinnäköisiä lupauksia. Ainakin Wäinön kasvattajalla on kovat odotukset koiruuden suhteen, joten ehkä olisi asiallista luvata treenata näyttelyä ja tehdä monipuolisia lenkkejä. Sama tietysti koskee Ronia, mutta kaikki pyritään tekemään mahdollisimman stressittömästi Ronille, kun poika on niin kova stressaamaan ja sitä olis hyvä välttää haiman vajaatoiminnan takia. (Oon tyytyväinen tän hetkiseen tilanteeseen eli kun vatsa on tasapainossa, eikä kotona odota haiseva kämppä!)

Lupaan hankkia joululahjat ajoissa ensi jouluna! Enkä aio stressata niiden ostamisen suhteen.


Noniin, riittäisköhän nämä. Tietysti sitä kaikenlaista voi lupailla, muttei liikaa viitsi että saa ja ehtii kaiken toteuttaa :)


Ps. Varasin tänään lennot Helsinkiin helmikuun toiselle viikonlopulle. Sillon olis ohjelmassa SnowRunFest kavereiden kanssa. Tämäntakia myös vähän liikunnan lisääminen, että kunto kestää, juoksua kun ei oo tullu harrastettua - ikinä. :D Mutta saa nähdä ehtiikö ollenkaan tulla lunta siihen mennessä. Sitten siitä tulee mutajuoksu. Mutta ainakin sinne on matkat, liput ja majotus hoidettuna ja viikonloppu tietysti töistä saatu vapaaksi.

Pps. Lupaan yrittää kokeilla kaikenmoista uutta vuonna 2014!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti