Google+ Followers

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Salainen metsä

Maanantaina sain vihdoin vaihdettua autoon renkaat. Menin heti aamusta Bilmanille, eikä tarvinnut odotella kuin tunnin verran, niin sain jo auton takaisin. Siitä suuntasin takaisin kotiin hakemaan koirat ja lähdettiin kaverin kanssa pitkästä aikaa lenkille. Kaverillani on sekarotuinen ihanan vilkas Ira-koira! :) Kivan lenkkeilyn jälkeen mentiin vielä kaverin luo kuumalle kahvikupposelle.






Roni - Wäinö - Ira





Illalla mentiin vielä kahdestaan Wäinön kanssa pentukurssille Maalahteen. Wäinöstä huomasi alkuun pienehkön jännityksen, mutta kyllä se siitä helpotti jo tunnin puolessa välissä. Harjoiteltiin katsekontaktia, jonka Wäinö jo jotenkuten osaa. Haastetta Wäinölle saatiin kääntymällä ympäri niin, että joutuu itse hakemaan kontaktia. Kun katsekontakti onnistui kohtuu hyvin tein välillä seisomisharjotteluja. Meinasi mennä pelkäksi istumiseksi, mutta lopulta tajusi, että halusin nyt seisottavan ja meni jopa yllättävän hyvin. Vähän seistessäkin hakee katsekontaktia, mutta aika hyvin meni kun itsekin katsoi omaan käteen, niin Wäinönkin katse siirtyi sinne. Heti namia vaan palkaksi, että menee perille, milloin tekee oikein! :) Lopuksi otettiin vielä luoksetulo kerran.... voih, Ronin kanssa se aikoinaan meni niin paljon paremmin. Wäinön kanssa saa kyllä tosissaan harjotella luoksetuloa. Wäinöllä on niin oma pää.. jotenki se pitää saada innostettua tulemaan luokse. Tietysti metsälenkit sen kanssa kahdestaan  vois olla myös hyvä, kun voi mennä piiloon välillä. Jos Roni on mukana, niin Wäinö hakee siitä aina turvaa, onhan se helppoa seurata vaan toista. Hyvä puoli Wäinön koulutuksessa on se, että hän on kovin hulluna herkkuihin! Roni kun taas ei yhtä paljon piitannut herkuista.. 

Kaveri laittoi viestiä, että 2.11. olisi Kauhajoella Match show. Sillon ollaan menossa mökille, mutta ainakin voisi harkita menevänsä aamusta vähän treenaamaan Kauhajoelle. On se kuitenkin aina eri asia kotona tai muissa tutuissa tilanteissa, kuin itse näyttelyssä. Vierellä ravaamistakin pikkusen saa vielä harjotella, pukkaa tulemaan iloloikkia väliin! :) Onneksi vielä menee kuitenkin hetken aikaa ennen kuin tulee ihan virallisia näyttelyitä. Mahdollisimman paljon vain mätsäreihin osallistumista niin meidän poika on ihan priima sitten virallisissa näyttelyissä ;) Tavotteet korkeella! (Ei yhtään tietenkään paineita tuo kasvattajan odotukset, kun pentu niin lupaava! :D )


Mira, joka bongailee aina kaikenlaista, on löytänyt salaisen metsän, mikä ajateltiin käydä katsastamassa huomenna aamusta. Jännityksellä odotellaan, mitä meillä on vastassa. Reittiohjeet oli kuitenkin aika yksinkertaset ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti