perjantai 6. tammikuuta 2012

Hyvää loppiaista!

Tulin juuri töistä ja huomenna vielä joululoman viimeinen työvuoro. Jääkin jäljelle yksi päivä vapaata, sunnuntai. Sitten alkaakin odottamani lasten ja nuorten harjoittelu, ja menen kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi päiväkotiin. Päiväkotin on auki 6.30-17, mutta aloitan harjoitteluni kello kahdeksan.
.
Odottelen ystäväni Miran soittoa, milloin tulee kahville meille. Saa taas jutella lisää koira-asioita! :P Haluaisin vain jo lähteä hakemaan pentua, mutta vasta ensi viikon lauantaina, kuitenkin enää vain kahdeksan yötä, kunnes pääsen lähtemään. :) Ostin tosiaan jo pennulle jotakin pientä valmiiksi, mutta pitäisi vielä ostaa ainakin jo harja, että tottuu pienestä asti harjaamiseen. Ja varmasti vielä jotakin muutakin täytyy ostaa.. Pitäisi siivota asunto sellaiseen kuntoon, ettei koiralle jää mitään houkutuksia pureskella mitään :) Esim kengät eteisestä pois! :D Tai ylimääräiset ainakin kaappiin ja kengät, joita käyttää eniten voisi laittaa takkien alle kenkähyllyn ylimmäiselle hyllylle. Pentu ei ehkä ymmärrä sieltä heti katsoa. :) I hope so. 
.
Katselen aina välillä ettei pennun isän, Rikin, blogisivuille ole tullut lisää tekstiä. Sieltä usein näkee myös uusimpia kuvia pennuista, kun kasvattaja lähettää kuvia Rikin omistajille. --> http://rikicollie.blogit.fi/
Pystyy samalla katsella, mitäs kaikkea se pennun isäpappa harrastaa :)
.
Nyt se Miira-pulu sieltä soittelikin jo, että on lähdössä meille päin ajelemaan. Ihanaa, pian saa kahvetta! Omnom. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti