torstai 5. syyskuuta 2013

Pikaisia kuulumisia

Viikonloppuna käytiin mummun ja vaarin huvilalla koirien kanssa. En oo käynyt siellä moneen vuoteen eli paikka oli sekä Wäinölle että Ronille aivan uusi. Käärmeiltä onneksi vältyttiin, mutta perunapellolla oli mukava myllertää. Roni kävi joessakin kahlailemassa, harmi kun ei siinä kamera ollut käden ulottuvilla. Kuvia en tästä tabletilta taas saa laitettua eli niitä taas myöhemmin.

Ilma oli mukavan aurinkoinen ja jatkettiin huvilalta vielä Karstulaan siskon luo käymään. Siellä oltiin iltaan asti, vaikka Ronin haimatkaan ei ollu mukana! Niin harvoin sinne tulee lähdettyä, että mukava hetki istuskella siellä. Sisko on jostain salaman iskusta saanut viherpeukalon lahjat ja saatiin mukaan ISO kurkku, jota luulin kesäkurpitsaksi! :D Maku oli kuitenkin ihan normaali kurkunmaku, jos ei jopa parempi, ei lisäaineita!  :) Saatiin mukaan myös normaaleja tomaatteja ja keltaisia pieniä tomaatteja, joista molemmat oli myös makoisia. Ei mennyt suu rikki siitä tomaatista, kun monesti kaupan tomaateista menee. Karstulasta ei oikeastaan tullut kuviaku kurkusta ja olisko tullut tomaatista :)

Tänään Wäinö tulee 12 viikkoa. Viime viikolla annoin matolääkettä ja tänäön ohjelmassa on eläinlääkäri ja rokotukset. Samalla otan Ronskun mukaan ja siltä otetaan haiman vajaatoimintaa kuvaava verikoe. Sitä taas sitten jännittäessä.

Wäinö ja Roni hyvin viihdyttää toisiansa tuola takapihalla. Nyt jo tunnin siellä paininu ja edelleen leikit jatkuu ku ikkunasta vilkasee :) Kiva niin. Kirjat mulla on taas sujahtanu hujauksessa läpi. Nyt on jo Sylvia Dayn trilogian toinen osa luettu, viimenen osa odottelee alottamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti