perjantai 8. helmikuuta 2013

Vihdoin Ronille ruoka maistuu ja kitara soi...

Viikko sitten torstaina soitin eläinlääkäriin, kun Roni oli jo päivän verran rapsutellut korvaansa ja välillä jopa vinkaissut sitä rapsutellessa. Saatiin samalle päivälle aika ja korvatulehdushan siellä oli. Ronille aloitettiin 10 päivän antibioottikuuri sekä korvatipat. Ajattelin heti, hyvästi normaalisti toimivat suoli! Mutta väärin luulin.. Nyt on ab-kuuri jo yli puolen välin ja Ronin massu toimii varsin normaalisti. Kaiken kukkuraksi Roni on syönyt normaalisti viime viikon torstaista asti! Vaihdoin ruuan kahteen kertaan päivässä, kuten aiemmin olen kirjoitellut ja Ronin ruokahalu on parantunut huimasti! Roni syö hulluna Natures:menu -ruokia ja näiden lisäksi olen antanut napuja ja Mustin & Mirrin pakaste pötkylöitä. Välillä tuntuu hassulta, jos menen olohuoneeseen istumaan, kun olen ruuan Ronille antanut ja pian Roni jo tapsuttelee sinne ilman syyllistä ilmettä. Syyllisestä ilmeestä huomaa, että kaikkea ruokaa ei ole syöty, saatika maistettu, mutta tuo normaali iloinen ilme kertoo kyllä ruokakipon olevan tyhjä. :) Aivan mahtava tunne, että vihdoin ruoka maistuu. Ehkä alitajuisesti olen jopa sitä vähän stressannut, että mitäs seuraavaksi kokeiltaisiin antaa.

Hain tänään siskoni koiran Bacchuksen Ronin kaveriksi koirapuistoon. Koirapuistossa pääsin katselemaan komeita puikkonokkien hammasrivejä, jopa Bacchuksen. Bacchus pikkuinen on vielä niin arka ja kokematon rajussa koirapuistomeiningissä, eikä pidä siitä että seurataan vaikka kuinka pyrkii pakoon, joten naksuttelee sitten leukoja ja näyttää samalla ikeniä koirakavereille, jotka haluais leikkiä. No juu, tuollainen arkajalka se Ronikin oli pienenä, mutta siitä se itseluottamus kasvaa, kun saa niitä positiivisia leikkikokemuksia. Roni taas oli tuttu oma itsensä, eli turhan innokas hyppimään muiden selkään, etenkin tämän lihaksikkaan uroskoiran - joka osasi sitten hyvinkin laittaa vastaan. "Tappeluhan" siitä sitten tuli ja Roni makasi selällään ikeniä näyttäen ja naksutellen karvakaveria kohti. Mahtavaa, ja omistajakin sattui kävelemään metsäosiossa, eikä hänellä ollut pienintäkään kiirettä paikalle. Ei siinä muuten mitään, Ronihan sitä kerjäsi, mutta kaveri oli turhankin innokas näyttämään kaapin paikan. Tämän jälkeen Roni tietysti vielä yritti, mutta hieman varovaisemmin ja uusilta tappeluilta vältyttiin - mutta murinalta ei niinkään. Muuten Bacchuksella ja Ronilla näytti olevan mukavaa koirapuistossa ja saivat purkaa ylimääräistä energiaa. Bacchukselle mainiota sosiaalisten tilanteiden harjoittelemista.

Vanhempi siskoni on opettanut koiralleen sanan "pääkky maahan", mikä tarkoittaa sitä, että koira makaa ja laittaa pään maahan/rentoutuu. Olen huomannut, että joskus Ronin maatessa olen tämän sanan sanonut ja Roni on laittanut pään maahan. Ajattelin kokeilla sitten opettaa Ronille kirjaimellisesti "Laita pääkky maahan", kun hän makaa mahallaan. Roni on oppinut sen aika hyvin, mutta yrittää päästä helpolla. Ensin Roni meni vain toiselle lonkalle ja odotti jo namia. Ei riittänyt mulle. Halusin, että Roni menee kokonaan kyljelle ja lopuksi vielä pois etutassun varasta ja vielä pää maahan. Halusin ihan senkin takia opettaa tämän Ronille, sillä tuntuu että Roni ei pysty aina täysin rentoutumaan kaikkialla. Tuntuu, että tällä tempulla on jo nyt ollut vaikutusta, koska Roni on tämän jälkeen paljon enemmän yrittänyt - huom. yrittänyt - kääntyä selälleen lattialla, mitä ei ole aiemmin tehnyt niin paljon. (Ei myöskään "osaa" maata selällään, pari kertaa nähnyt, mutta maannut niin vähä aikaa, ettei edes kameraa ehdi ottaa esiin.) Käytiin yhtenä päivänä myös Miran kanssa Mustissa & Mirrissä ennen koirapuistoon menoa ja otettiin Roni mukaan. Mira sai idean kokeilla Ronille ko. käskyä siellä! Ronia aina vähän jänskättää uudet paikat, joten tämä oli tosi hyvä temppu sinne. Ollaan me tietysti ennenkin sielä käyty, mutta suht uus paikka kuitenkin. Niin se Roni vaan meni hienosti makaamaan ja laittoi pääkyn maahan - ja sai tietysti hirmuset kehut sen jälkeen! Mennään muuten Ronin kanssa ehkä temppukouluun tämän kuun lopussa/maaliskuun alussa! :) En muista oonko agilitystä tänne kirjoitellut, mutta sekin aloitetaan Ronin kanssa 1.3. :)


M: "Mä ostin tänää skeban"
R: "Aijaa... siis hait kebabbia vai?"
M: "Siis ostin kitaran"
Hahah.. :D Nyt meillä kuunnellaan kitaran "rämpytystä" :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti