tiistai 24. toukokuuta 2011

Montako elämää kissoilla mahtaa olla?

Siskon Mortti niminen kissa katosi sunnuntai aamuna, oli ilmeisesti tipahtanut parvekkeelta, kun ei muutakaan reittiä ulos ollut sillä hetkellä. Mortti löytyi sitten eilen aamulla, kun sisko meni vielä ennen töitä kiskittelemään ulos, jos Mortti olisi sattunut tulemaan omaan pihaan. 

Sisko ja hänen miesysävänsä joutuivat menemään töihin, niin pidin Mortille seuraa ja paijailin. Eläinlääkäriin saatiin aika vasta klo 14.45, joten siskoni ehti tulla mukaan. Mortti ei astunut juurikaan vasemmalla etutassulla, joten se kuvattiin ja sen tuloksena löytyi kaksi murtunutta varvasta! Kuono oli myös kopsahtanut kovaa maahan ja leuka oli hieman löystynyt ja nenän alta naarmuuntunut, mutta sille ei tarvinnut tehdä mitään erikoista. Mortin nirhaumat putsattiin, kipulääkkeitä annettiin mukaan ja tassuun laitettiin lasta, joka täytyy vaihtaa viikon kuluttua, kun turvotus laskee. Siteen pitäisi olla eläinlääkärin mukaan pahanmakuista, mutta saa nähdä pysyykö se viikon tassussa, kun Mortti tuosta vähän paranee! :) Sitten vaan uutta vaihtamaan. Pari viikkoa lastan pitää kuitenkin tassussa olla, jotta murtumat parantuvat kunnolla.

Tältä Mortti sitten näytti, kun oli nukutuksen jälkeen jaksanut jo vessasta kömpiä syömään ja nukkumaan muiden seuraan:


Mortti on kyllä maailman suloisin kissa! Haluaa paljon huomiota ja kehrää kovaan ääneen sitä saadessa :) Näyttää niin rassukalta, kun yrittää kulkea lastan kanssa. Taitaa mennä hetki, että siihen tottuu..

...


Ihana biisi! Sairas mutta hyvä video tossa.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti