torstai 26. heinäkuuta 2012

Aikainen herätys...

Eilen illalla Roni ensin oksensi kaksi kertaa, jonka jälkeen sitten ripuloi jonkin verran. Ei mitään hajua, mistä se voisi johtua, sillä mitään normaalista poikkeavaa en ole Ronille antanut. Yön kuitenkin nukkui kokonaan, mutta aamulla Mikan mentyä seitsemäksi töihin, Roni herätti vähän yli seitsemän että nyt täytyis päästä ulos ja äkkiä. Heräsin siis jo vähän seitsemän jälkeen enkä enää viitsinyt mennä makoilemaan, muuten ei olisi päässyt sängystä enää ylös! Ehdinpähän ainakin juoda aamukahvit ja syödä aamupalaa rauhassa, kun  11 aikoihin teemme opinnäytetyötä kaverini kanssa. :) Keittelin Ronille myös riisiä, kun se kuulemma tekee hyvää massulle. Rassukka söi vain puolet aamuruuasta, mutta pääasia että jotakin saa syötyä. 

Eilen oli pilvinen ja kostea tylsä sää, mutta kävimme aamusta Miran kanssa Söderfjärdenillä kävelemässä. Siellä oli niin ihanan rauhallista. Aamulla peltojen keskellä kävellä ja jutustella niitä näitä. Harmi vain, kun ei tullut kameraa mukaan. Tämän jälkeen pääsin kuitenkin vauhtiin, sillä siivosin sitten koko loppu päivän kotona! :D Vaihdoin myös olohuoneessa järjestystä ja mielestäni se on nyt paljon paremman näköinen, mutta tietysti vaihtelukin virkistää kummasti. Olen yllättävänkin kauan viihtynyt samassa järjestyksessä, sillä "nuorempana" vaihtelin todella usein huoneessani järjestystä, kun kyllästyin nopeasti. :p Ehkä tässä järjestyksessä viihtyisi taas ainakin vuoden verran. 

Ronin korvakarvat vähän rehottivat, joten alku kuusta leikkasin niitä vähän, että korvat tulevat paremmin esiin. Tässä kuva ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen..

Karvat ennen leikkausta...

..ja jälkeen.
Leikkaamisestahan on toki jo aikaa, joten vähän ovat päässeet taas kasvamaan korvakarvat. Täytyy siis ennen elokuun Helsingin koiranäyttelyä leikata karvoja vielä vähän lisää tai sitten jätän sen osaavampiin käsiin eli kasvattajalle siellä Helsingin päässä! Jos hän vain viitsii leikata niitä :) Tulisi ainakin oikeanlainen lopputulos, sillä minulla ei juurikaan ole kokemusta trimmaamisesta. Mutta kuvista huomaa, että kyllä ne korvat sieltä paremmin esiin tulivat, mutta kyllä sitä karvaa järkyttävän paljon sieltä lähtikin, vaikka leikkasinkin vain korvanlehden päältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti